Kentän talvehtiminen ja hoitotoimenpiteet

Säältään erittäin vaihteleva ja vähäluminen talvi sekä viheliäisen kylmä kevät vaikeuttivat kentän talvehtimista. Poikkeuksellinen sää ravisteli jääpoltteen muodossa lähinnä greenejämme. Väylä- ja raffialueet ovat sitä vastoin talvehtineet hyvin.

Kenttämestari on tehnyt erittäin hyvää työtä koko kevään aikana, mutta säälle hänkään ei voi mitään. Kovat yöpakkaset ovat pysäyttäneet kevään puhkeamisen täysin. Jotta viheriöiden kasvu saadaan kokonaisuudessaan käyntiin, joudutaan kausi avaamaan hienoisten erikoisjärjestelyjen siivittämänä. Avaamme kauden kesägreeneillä, mutta greeneillä tulee olemaan alueita, joita kasvatetaan harsokankaan alla pidempiaikaisten sekä ennen kaikkea monivuotisten ongelmien ja vaurioiden estämiseksi. Toimenpiteillä varmistetaan myös viheriöiden hyvä kunto European Senior Tourin kilpailuun ja luonnollisesti koko kaudelle.

Kentän osalta suurempia korjauksia on tehty bunkkereissa. Toimenpiteet parantavat Linna Golfin kokonaislaatua ja bunkkereiden tasalaatuisuutta. Puutarhurin johdolla taas pensas- ja kukkaistutukset kokevat melkoisen muodonmuutoksen tulevalle kesälle, kunhan sää vain sallii kesäkukkien istuttamisen. Varhaiset lajikkeet kaunistavat kenttää jo sen avautuessa.

Kokonaisuudessaan tuleva kesä näyttää positiiviselta ja kiireiseltä. Maltti on kuitenkin nyt valttia. Lämpö ja aurinko ovat nyt kaikista tärkeimmät elementit, jotta kasvukausi vihdoin käynnistyisi.

Lämmintä kevättä ja kesää toivoen ja toivottaen!

Linna Golf henkilökunta